Sedimenttinäytteenottoa. Näytteestä määritellään raskasmetallipitoisuuksia.
Metallit, joiden tiheys on yli 5 g/cm³, luokitellaan raskasmetalliksi. Raskasmetalleja on kallioperässä, maaperässä, kasveissa ja eläimissä luonnostaan mineraaleina, veteen liuenneina ioneina, suoloina tai kaasuina.
Metallit voivat myös sitoutua orgaanisiin tai epäorgaanisiin molekyyleihin tai kiinnittyä ilmassa leijuviin hiukkasiin. Raskasmetallit ovat alkuaineita, eivätkä ne ikinä häviä luonnon kiertokulusta, muuttavat vain ainoastaan muotoaan.
Raskasmetalleista ympäristön kannalta ongelmallisimpia ovat elohopea (Hg), lyijy (Pb) ja kadmium (Cd). Monet raskasmetallit ovat paitsi myrkkyjä, myös eläville organismeille välttämättöminä hivenravinteina. Tällaisia ovat esimerkiksi kupari (Cu), sinkki (Zn) ja rauta (Fe). Joidenkin metallien tietyt muodot voivat olla myrkyllisiä jopa suhteellisen pieninä määrinä, ja ne ovat siten uhkana ihmisten ja eläinten terveydelle.
Raskasmetalleja pääsee ilmakehään ja vesistöön ihmisen toiminnan seurauksena pääasiassa kolmesta lähteestä: fossiilisten polttoaineiden poltosta, muiden kuin rautametallien tuotannosta sekä jätteiden poltosta. Raskasmetalleja päätyy ilmakehään ja vesistöön osittain myös luonnossa tapahtuvien prosessien seurauksena.
Inarin–Paatsjoen alueen raskasmetallipäästöt syntyvät pääasiassa Petsenganikelin tuotantoyksiköissä Nikkelissä ja Zapoljarnyissa. Tuotantoprosessien aikana vapautuu ympäristöön pääasiassa nikkeliä ja kuparia, mutta myös kobolttia (Co) ja arseenia (As). Raskasmetallit laskeutuvat sulattojen lähialueilla järviin, puroihin, maapintaan sekä puihin ja muuhun kasvillisuuteen. Osa metalleista kulkeutuu ilmakehässä kauas päästöalueilta. Vallitsevista tuuliolosuhteista johtuen kombinaatin pohjoispuoliset alueet kärsivät päästöistä eniten.
Sulattojen lähialueen maa-aines on vahvasti raskasmetallien saastuttamaa. Koska metallit ovat voimakkaasti sidoksissa orgaaniseen ainekseen, ne jatkavat kertymistä maaperään niin pitkään kuin raskasmetallipäästöt jatkuvat. Erityisen vaikeaksi ongelman tekee se, että vaikka haitalliset päästöt vähentyisivät tai loppuisivat kokonaan, raskasmetallit tulevat pysymään maa-aineksessa ja kiertämään ekosysteemissä vielä vuosikymmenien tai -satojen ajan. Raskasmetalleja on kertynyt kasvillisuuteen, vesistöjen sedimentteihin ja maan pintakerrokseen jo yli 70 vuoden ajan.
Kuormitustaso on korkein lähellä sulattoa. Alueen maaekosysteemeille aiheutuvat haitat ovat päästölähteiden välittömässä läheisyydessä erittäin vakavia ja pienenevät asteittain välimatkan lisääntyessä. Päästöjen määrä näkyy selvinä nikkeli- ja kuparipitoisuuksina esimerkiksi mustikan ja koivun lehdissä sekä männynneulasissa. Sama ilmiö on havaittavissa vielä voimakkaampana sammalten ja jäkälien raskasmetallipitoisuuksia mitattaessa. Päästöt kuormittavat ympäristöä eniten keväällä ja kesällä.
Kohonneet nikkeli- ja kuparipitoisuudet ovat haitallisia ympäristölle mm. siksi, että ne kertyvät eliöihin. Metsän pohjakerroksessa kasvavat pitkäikäiset sammalet ja jäkälät ottavat suurimman osan ravinteistaan sade- ja sulamisvesistä, minkä vuoksi raskasmetallit kertyvät niihin erityisen tehokkaasti. Kasvillisuuden kautta metallit siirtyvät kasvinsyöjäeläimiin ja niiden kautta petoeläimiin kunnes lopulta koko ravintoketju on myrkyllisten metallien saastuttama. Korkeita raskasmetallipitoisuuksia on mitattu muun muassa kaloissa ja linnuissa.
