Paatsjoessa on seitsemän voimalaitosta, jotka on rakennettu vuosina 1955–1978. Nykyisin Venäjän puolella sijaitseva Jäniskoski rakennettiin ensimmäisen kerran jo 1930-luvun lopulla, mutta säännöstelypato räjäytettiin sodassa vuonna 1944.
Paatsjoen yläjuoksulla on kolme venäläistä voimalaa: Kaitakoski, Jäniskoski ja Rajakoski. Venäjän ja Norjan rajaosuudella on neljä voimalaa, joista Hevoskoski ja Boris Gleb ovat venäläisiä, ja Skogfoss ja Melkefoss norjalaisia. Näiden seitsemän laitoksen lisäksi Suomen puolella on yksi pieni voimala Inarijärveen laskevassa Kirakkajoessa. Tasaisen maaston ansiosta Paatsjoella on pystytty patoamaan suuria maa-alueita voimalaitosten altaiksi.
Paatsjoen voimalaitosten energiantuotannon lisäämiseksi Inarijärveä säännöstellään Paatsjoen yläjuoksulla sijaitsevalla Kaitakosken padolla. Näin pystytään varastoimaan ne virtaamat, jotka muuten jouduttaisiin korkean veden aikana johtamaan voimalaitosten turbiinien ohi, ja juoksuttamaan ne Paatsjokeen vasta vähävetisemmän jakson aikana. Luonnontilassa Inarijärven veden pinnan vuotuinen vaihteluväli oli noin 1,25 m. Vuotuinen säännöstelyväli on nykyisin noin 1,5 m. Säännöstelyn aiheuttamat merkittävimmät muutokset Inarijärvessä ovat olleet avovesikauden aikaisen keskimääräisen vedenkorkeuden nousu noin puolella metrillä ja toisaalta luonnollisen kesäaikaisen vedenpinnan alenemisen häviäminen.
Säännöstelyn vaikutukset Paatsjokeen ja Inarijärveen
Paatsjoen valuma-alue on yksi suurimmista arktisen alueen vesistöistä. Padon rakentaminen on aiheuttanut radikaaleja muutoksia joen hydrologisissa olosuhteissa. Kevättulvat ovat vähentyneet, ja jäidenlähtö on usein viivästynyt. Kosket ja voimakkaiden virtojen alueet ovat hävinneet ja suvantoalueet lisääntyneet. Tämä on vaikuttanut vakavimmin lajeihin, jotka suosivat voimakkaiden virtojen elinympäristöjä.
Säännöstelyn aiheuttama rantavyörymä Inarijärvellä
Säännöstely on vaikuttanut myös Paatsjoen vesi- ja rantakasvillisuuteen. Virtaamamuutosten seurauksena monet Paatsjoen matalikot ovat kasvamassa umpeen. Kevättulvat, jotka ennen levisivät kapeiden koskien yläpuolisille laajoille ranta-alueille, puuttuvat nyt alueelta kokonaan. Rantaniityt, joilla aikaisemmin kasvoi harvinaisia itäisiä kasvilajeja, ovat hävinnet patoamisen ja maansiirtojen vuoksi. Kevättulvien vähenemisen vuoksi myös jäidenlähtö keväällä viivästyy.
Virtauksen säännöstelystä ja tekojärvien rakentamisesta on aiheutunut myös muita ekologisia ongelmia. Esimerkiksi veden tulviminen maalle ja hydrologiset muutokset vaikuttavat eloperäisen aineksen virtaukseen ja lisäävät sen kertymiä vesiin aiheuttaen niiden
rehevöitymistä.
Rehevöityminen
Vesistöön päätyvä liiallinen ravinnekuormitus aiheuttaa lisää perustuotantoa ja rehevöitymistä. Rehevöitymisen haittoihin kuuluvat mm. veden sameneminen, leväkukintojen, rihmalevien ja vesikasvien lisääntyminen, rantojen umpeenkasvu, talven happikato ja kalastomuutokset.
Maatalous vaikuttaa vastaavalla tavalla Norjan rannikkoalueella. Virtaaman hidastuminen ja suvantoalueiden muodostuminen kiihdyttävät myös myrkyllisten yhdisteiden kasautumista ekosysteemiin.
Inarijärvellä säännöstely on suurin luonnontilaisuuteen vaikuttava tekijä. Sillä on ollut suuri vaikutus järven rantavyöhykkeeseen, sen eliöstöön sekä kalakantoihin. Vaikutukset ovat seurausta pääasiassa vedenkorkeuksien noususta ja vedenpinnan vaihtelun muutoksista. Vanha rantakasvillisuus on hävinnyt ja rantavyöhykkeen kuluminen lisääntynyt. Rantojen kulumisen seurauksena saraikkojen suojassa viihtyvän eläinplanktonin ja isokokoisten pohjaeläinten määrän on arvioitu vähentyneen. Koska sekä pohjaeläimet että eläinplankton ovat tärkeitä ravinnonlähteitä kaloille, muutokset heijastuvat niiden runsauksiin. Eniten Inarijärven säännöstelystä on arvioitu aiheutuneen haittaa kymmenpiikki-, nieriä-, taimen- ja siikakannoille.
Suhteellisen vähäisetkin muutokset kalanpoikasten ravintotilanteessa ja suojapaikkojen määrässä voivat olla Inarijärvessä merkityksellisiä, sillä monet lajit elävät siellä levinneisyytensä äärirajoilla. Suurimmat vaikutukset ovat avovedenaikaisella vedenpinnan vaihtelulla. Alkukesällä tapahtuvalla vedenpinnan nostolla on vaikutusta esimerkiksi rantalinnuston, kuten aivan vesirajassa pesivän kuikan, pesintämenestykseen. Talviaikainen vedenpinnan voimakas lasku taas vaikuttaa muun muassa syyskutuisten kalojen mädin kuolleisuuteen.
Säännöstelyn haittoja voidaan vähentää muuttamalla vedenkorkeuden vaihtelurytmiä luonnonmukaisemmaksi. Tehdyissä vertailuissa on havaittu, ettei säännöstelyrytmin muuttaminen vastaamaan luonnonmukaista kesäaikaista vedenkorkeuden vaihtelua vaikuttaisi paljoakaan voimalaitosten tuotantokykyyn. Luonnontilaisena Inarijärven vedenpinta oli yleensä keväisin korkealla ja laski kohti keskikesää. Tätä voitaisiin jäljitellä alentamalla kesäajan korkeimpia vedenkorkeuksia ja toisaalta nostamalla alimpia kesävedenkorkeuksia. Säännöstelyrytmin pienillä muutoksilla olisi merkittäviä vaikutuksia rantavyörymiin sekä järven virkistyskäytön ja kalastuksen edellytyksiin.
Lisää tietoa Inarijärven säännöstelystä (suomeksi)Inarijärven seurantaryhmä ja toimenpidesuositukset
